Matkan ennakkotuntuja...

Ulkona sataa lunta.
Pariisissa sataa vettä.
Vaihdamme valkoisen läpinäkyvään.

Huonen tasoilla on kolme pinoa vaatteita ja salainen kassi lasten viihdyttämiseksi lentokoneessa. Lattialla ovat sadevaatteet. Muistilistaan on kirjoitettu alku. Mielen perukoille huolilistaan kaikki mahdollinen.

Mies haluaa Versaillesiin, Louvreen ja Effelin torniin,
minä Notre Dameen ja vain jonnekin, missä olisi kaunista ja tunnelmallista.

Lähdemme reissuun väsyneinä ja kolmen pienen lapsen kanssa.

Etsin paitsi laukkujen täytteitä, myös matkaan sopivaa mielenlaatua.

Yritän jättää pois odotuksiani siitä, miltä tässä vaiheessa pitäisi tuntua; miten mielen pitäisi olla onnellisen odottava ja utelias; miten tietyillä paikoilla tai kokemuksilla pitäisi olla minulle(kin) tiettyjä merkityksiä ja arvoa; miten minun ehkä kuitenkin pitäisi vain yksinkertaisesti olla vähän toisenlainen...

Ei kai se niin voi olla...
ei kai?

Joulu

Joulussa melkein parasta on sen odottaminen. Tänä vuonna ehdin nauttia odottamisesta, sytytellä adventtikynttilöitä, askarrella piparkakkutalon ja joulukalenterin.

Olemme joskus ennenkin olleet joulua omalla perheellä kotona, mutta jostain syystä tämä joulu tuntui kuin ensimmäiseltä itse tehdyltä, vain oman perheen kanssa vieteltyltä. (Mihin katosi viime joulu? Emme muista.) Ehkä se johtuu siitä, että tavanomainen sukulaismatkamme jää nyt yllätysreissumme vuoksi joulunajasta pois. Tähän tapanille sopisi kyllä yhteys perheisiimme, mutta he ovat niin kovin kaukana. Kaikkea emme saa samalla kertaa.

Tein omaan mittaani paljohkosti jouluvalmisteluja. Enimmäkseen hyvillä mielin. Ruoka oli hyvää. Oma jouluateriani oli lähes vegaaninen, koska pidän joulun kasvisruuista ja se tuntui sopivan juhlavalta tavalta viettää joulua. Maito oli jätetty pois muista syistä - ja iloisista syistä. Tänä jouluna allerginen keskimmäiseni söi kanssamme kaikkea jouluruokaa (rosollia lukuunottamatta)! Vuosi sitten mentiin vielä aivan toisissa tunnelmissa.
Joulupukkikin vieraili poikkeuksellisesti sisällä asti. Hän toi tarpeellisia lahjoja: saajalleen sopivia, iloa tuovia. Ihan pikkuisen pukin kirjanpidossa oli kuitenkin tarkentamisen varaa, kun lapset saivat peräti kolme hienoa kirjaa, jotka meillä on jo ennestään. Usko pukkiin ei silti tainnut horjua ja uskon, että kirjat löytävät aikanaaan uuden onnellisen omistajan.

Tapaninpäivä tuntuu jo sopivan arkiselta.
Ympärillä on lunta, lapsia ja kauneutta.

tapanin aamuna

herään aikaisin
olen väsynyt
ja vähän yksinäinen

odottamani nietokset eivät tulleet
joulunpunainen polttaa silmiä

mieli on raskautunut
odotan, että pääsen astumaan koskemattomaan lumeen

Joulun sanomaa neljävuotiaan mieltämänä

"Jumala on
ihmisissä
maan päällä
niin kuin
taivauksissa."

Ostoksilla

Kiertelin suuressa tavaratalossa.
Minusta alkoi tuntua, että elämästäni puuttuu kimallusta.
Asia olisi helposti korjattavissa - 50% alennuksella.

Kirjakaupassa avasin kannen,
luin runon, enkä voinut jättää sitä yksin kelmeälle hyllylle.
Runo kertoi puusta.

Puut kantavat kimalluksen paremmin,
eivät vaadi
avaavat tilan, eivät tyhjyyttä.

Jokin sai kysymään, mitä minä elämältä haluan
ja senkin, mitä elämä minulta.

Että huolehtisin heistä, jotka ovat käsiini lasketut.
Että syleilisin jokaista päivää,
ja ehtisin huomata, mitä minulle on annettu.

Ei sydän turhaan jaksanut tämän päivän lyöntejä.

Takana, edessä, vaan ei nyt

Jätin koulun sinne. Jätin kassista sen, minkä tavallisesti kannan kodin ja koulun väliä, koulun pöydälle. Odottakoon siellä rästissäolevat ja tulevia ennakoivat, kaikki pienet, joita voisi tehdä alta pois jossain sopivassa välissä. Minä ajattelin nyt unohtaa koko jutun. Olla loppiaiseen omilla, jättää silleen, sieltähän löytyvät.

Nyt muuta: kotia ja rakkautta, joulua, kynttilöitä, ruokia. Lomaa. Matkakin tulossa.